Yrityksestä ja markkinoinnista

 

Asiakkaiden kiinnostuksen voi herättää räväkällä mainoskampanjalla, mutta samalla on kuitenkin muistettava huolehtia, että muu toiminta on kunnossa.

 

Yrityksen kaikki toiminta on markkinointia!

 

Kallein mainoskampanja on sellainen, jolla saadaan houkuteltua asiakkaita, mutta heidän odotuksiaan ei pystytä täyttämään. Kun potentiaaliselle asiakkaalle sitten tuottaakin pettymyksen, toimii mainonta jo yritystä itseään vastaan.

 

Näkyvien elementtien säätäminen toimiviksi ei välttämättä maksa maltaita, vaikka konsulttien suuryrityksiltä laskuttamat megapalkkiot ovatkin usein otsikoissa. Toki rahaa saa käytettyä mielin määrin, mutta kriittisimmät kohteet voidaan toteuttaa melko järkevillä panostuksilla. Kohteiden ja työn määrä riippuu toki yrityksestä ja tämän markkinoista.

 

Markkinoinnin ollessa suunnitelmallista ja tarkoituksenmukaista säästää nopeasti paljon rahaa ja toisaalta tekee mahdollisimman nopeasti myös tulosta!

 

Koska yrityksen olemassaolo on riippuvainen asiakkaista, on heihin kiinnitettävä aina erityistä huomiota. Asiakkaan aliarvioiminen on kuitenkin valitettavan yleinen virhe, johon itse kukin voi kiireessä ja paineessa sortua. Hyvän tuotteen tai palvelun lisäksi on muistettava huolehtia myös omasta asiakaspalvelusta ja sen laadusta. Tähän liittyy myös kaikki yrityksen tuottama informaatio ja mainosmateriaali.

 

 

Kustannuksista


Suunnittelutyön määrä arvioidaan alkukartoituksella ja näin ollen kustannukset ovat näiltä osin tiedossa. Suunnittelutyön lisäksi voi toimeksiannosta riippuen syntyä erinäisiä materiaalikustannuksia esim. kyltityksistä. Näistä sovitaan tietysti etukäteen. Käyttömateriaalin uusiminen on yleensä järkevää toteuttaa hallitusti luonnollisen kierron myötä.

 

Kaikissa markkinointiin liittyvissä toiminnoissa pätee sama periaate, kuin yrityksen johtamisessa yleisestikin, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Se tarkoittaa yhtälailla myös säästöä kustannuksissa, kun asiat voidaan toteuttaa harkitusti ja ennakoiden.

 

Mainosvälineistä valitaan aina tarpeeseen sopivimmat, kokonaisedullisuus perustuu aina peruselementtien mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen. Mainonnasta ei kannata maksaa ylimääräistä, vaan kaikki toimenpiteet tähtäävät aina tuloksiin, joista yritys lopulta hyötyy esim. myynninkasvuna.

 

Eri toimenpiteille on määriteltävä myös aina tietyt mittarit. Tuloksia hyödynnetään edelleen markkinoinnin tehostamisessa.

 

 

Portfoliosta löytyy muutamia esimerkkejä tehdyistä töistä.

 

 

Ota yhteyttä, niin katsotaan asiat läpi. Tilannekartoitus tehdään veloituksetta, jatkoa varten rakennetaan aina toimenpidesuunnitelma sekä kustannusarvio.

 

Lähetä sähköpostia tästä tai soita numeroon 045 845 7000.

 

 

Peruselemettejä

Kasipallo Oy - Otto Ilola

+358 45 845 7000

Copyright Kasipallo Oy